40 vuotta – yli 4000 luentotilaisuutta.

Asennetta!

Tarvitseeko tiimisi lisää joukkuepelaamista vai onko ohjelmassa uusien liidereiden kouluttaminen? Miten suorituksia voidaan parantaa ja saada lisää asennetta? Kokemus on puhunut jo 40 vuotta – Juhani Tamminen on jo yli 4000 luennon verran potkinut ihmisiä, johtajia ja tiimejä eteenpäin koulutuksissaan.

Valmentajana Tamin osaaminen perustuu ympäri maailmaa kerättyyn yli 40 vuoden kokemukseen – niin menestyksen rakentamisesta kuin vaikeammistakin oloista ponnistamisesta. Koulutuksissa käsitellään menestymisen strategiaa ja miten voittavia suorituksia tehdään itsensä kehittämisen kautta. Muita aiheita ovat mm. asenne, johtajuus, yhteistyön voima sekä tavoitteiden asettaminen ja toteuttaminen. Luennoilla on kuitenkin aina yksi yhteinen teema: yksinkertaisuus eli KISS!

JUHANI TAMMINEN

Koulutusten arvostettu ammattilainen

Tammisella on opettajankoulutus (Helsingin yliopisto, valmistumisvuosi 1974), jonka lisäksi hän on koulutettu ammattivalmentaja. Hänen ammattitaitoonsa luottavat kaikki, aina pienimmistä pk-yrityksistä globaalien suuryritysten johtoryhmiin saakka. Kansainvälisyys on Tamille tuttua ja kielitaitoa löytyy jopa kuuden kielen verran: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja japaniksi!

Luennoillaan Tami tempaa katsojat mukaansa ja niiden sisältö toimii kaikille alasta riippumatta. Tamminen vakuuttaa ja vaikuttaa ammattitaidollaan, ja jättää varmasti jäljen persoonallaan.

 

Tami Tamminen

Tutustu erilaisiin koulutuspaketteihin:

Tamin valmennusfilosofia

KISS-Keep It Simple Stupid! ”Parhailta valmentajiltani olen oppinut, että suuri osa ihmisistä pystyy tekemään yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Vähän on niitä, jotka tekevät monimutkaisesta yksinkertaisen. Itse pyrin tekemään valmennuksestani selkokielistä, yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää. Tätä periaatetta kutsun KISS-filosofiaksi.”
Kouluttaja Juhani Tamminen
Juhani Tamminen
Kouluttaja, valmentaja, coach

Maksimissaan tunnin mittainen ”paine”, joka alkaa kick-offilla ja sisältää pientä special entertainmenttia. Sopii esimerkiksi tilaisuuksiin, avauksiin, hengennostatuksiin jne.

Kahden tunnin setti, jossa käsitellään kahta aihetta, esimerkiksi ensin yksilöä ja sitten joukkuetta. Toimii tehokkaana osana yrityksen koulutuspäivää.

Pidot paranee ja pelit kovenee! Kesto 4 tuntia, 3 eri aihealuetta ja 2 energiataukoa – niillä pelataan semifinaalit läpi!

Liigatason valmennus. 8 tunnin aikana pistetään tiimit kunnon testiin ja käydään läpi 4-6 aihealuetta – aamupäivä klo 8-12 ja iltapäivä klo 13-17. Sisältää myös ryhmätyöt ja palautteet.

Ammattilaisen valinta! Tamin kestoltaan pisin valmennus, joka on esim. viikonlopun mittainen. Sisältö räätälöidään aina erikseen vastaamaan asiakkaan tarpeita. Koulutus kasvattaa voittajia – onko teidän tiimi valmis haasteeseen?

Kaikilla koulutuksilla on tyytyväisyystakuu. Ota yhteyttä, niin räätälöidään teille sopiva koulutuspaketti!